2016/09/23

TYÖSSÄOPIN VIIKOT KOLME JA NELJÄ

Työssäopin kolmas viikko (12.- 16.9) 

alkoi vasta keskiviikkona, sillä tiistaina menin liukasradalle autokoulusta, jossa meni koko päivä, joten en ehtinyt työssäoppiin enää. Keskiviikkona opettaja tuli käymään tekemään aloituskäynnin työssäoppipaikalla, milloin täytimme kaikki sopimukset ja kävimme läpi mitä top-jaksoon kuuluisi. 
   Ensi viikko on viimeinen tässä rakennuksessa, sillä sain mahdollisuuden harjoittaa omaan alaan liittyviä taloushallinnon tehtäviä enemmän Visamäen taloushallinnon pisteessä lopun ajan harjoittelusta.
   Samana päivänä aloitin opiskelijoiden työharjoittelupaikkojen sopimuksien puhtaaksi kirjoittamisen, eli kaikille oli oma pohja mihin laitettiin tiedot opiskelijasta, paikasta, työharjoittelujakson pituudesta ja mikä harjoittelu on kyseessä. Puhtaaksi kirjoittamisen jälkeen kopioitiin tarvittavat määrät sopimuksia (koululle, opiskelijalle sekö työharjoittelupaikalle) sekä allekirjoitettiin, minkä jälkeen ne menevät postiin. 

Työssäopin neljäs viikko (19.- 23.9

alkoi opiskelijoiden työharjoittelun aikaisten lomakkeiden ja työaikataulukoiden arkistoimisella sekä tulleiden laskujen tiliöimisellä, eli otettiin lasku kerrallaan tarkastukseen, ja jos sitä ei oltu tiliöity valmiiksi valitsimme oikeat tilit laskulla oleville tuotteille ja lähetimme tiliöidyn laskun tarkastukseen eteenpäin. Laskuja tiliöimme yhteensä noin 20. Ensin se tuntui vaikealta, kun outo ohjelma eikä välttämättä ollut varma, miten ja mitä ytyy tehdä, mutta parin laskun jälkeen alkoi muistua kohdenumerot sekä mitä jokaiselle laskulle piti tehdä. Tilasin myös uusille henkilökunnan jäsenille käyntikortteja, joidenka teko sujuu yllättävän hyvin ja nopeasti, kunhan heidän lähettämät tiedot ovat oikein.
   Keskustelimme ohjaajani kanssa yrittäjyydestä, koulussa olevan yrittäjyyskurssin kannalta. Kävimme läpi yrityksen perustamista, sekä teimme SWOT-taulukot mihin listattiin omat vahvuudet ja heikkoudet (sisäiset) sekä mahdollisuudet ja uhat (ulkoiset). Lisäksi harjoittelin oikeaoppisen ansioluettelon tekoa. 
  Olimme työssäoppijakson alussa tehneet mainoksia amk-hakua varten Google Adwordsin avulla, eli jokaiseen hakusanaan laitettiin tietty määrä rahaa, jotta juuri tämän koulun sivut näkyisivät mahdollisimman ylhäällä, kun tiettyä sanaa haettiin Googlesta. Otimme sen pois käytöstä, ja teimme siitä tulleen laskun. 

2016/09/15

TYÖSSÄOPPI SYKSY 2016

Jatkoin syksyn työssäoppia samassa paikassa kuin keväällä, eli HAMK:issa Hyvinvointiosaamisen yksikössä Hämeenlinnassa. Työssäoppi kestää syyslomaan asti, eli seitsemän viikkoa.

  Ensimmäisenä päivänä (30.8.) kävimme ohjaajani kanssa läpi, mitä eri asioita ja mitä samaa pystyn tekemään jakson aikana. Ohjaajani antoi käyttööni vihkon, mihin hän kirjoittaa viikottain eri tehtäviä, mitä pitäisi aloittaa kyseisen viikon aikana, jos mitenkään mahdollista. Lisäksi muistelin keväällä käyttämäni laitteiden toimintaa, mikä onnistui yllättävän hyvin, eli vanhat asiat olivat jääneet muistiin.
 Loppuviikko meni ohjaajani antamien tehtävien parissa, sekä kilometrikorvauksien tekemisessä, mitä olin tehnyt jo keväälläkin. 

Toisena viikkona (6.-9.9), minulle oli jätetty paperille asioita mitä voisin tehdä, sillä ohjaajani olisi kyseisen viikon lomalla. Aloitin viikon opinnäytetöiden arkistoimisella, mitä tein jo keväälläkin, eli syötettiin työn tiedot valmiiseen excel-taulukkoon, itse kannelliset opinnäytetyöt arkistolaatikoihin. Jokaisesta opparista on tehty kirjallisen version lisäksi digitaalinen versio. Näihin kaikkiin laitettiin sama numero, jos jokin niistä katoaa, sen pitäisi löytyä helpoiten sille työlle annetulla numerolla.
  Tein koonnin täällä toimivan päivähoidon asiakasrekisteristä, eli syötin tiedot lapsesta sekä hänen vanhemmastaan excel-taulukkoon. Loppuviikosta täytin vaihtoon lähtevien opiskelijoiden tietoja excel-taulukkoon, eli opiskelijan nimi, vaihtopaikka, aikaväli (kuinka kauan on vaihdossa) sekä kunkin opiskelijan vaihdossa suoritettavien kurssien määrät.